keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Bataatti on herkkua♥

Äiti antoi meille sunnuntaina mukaan palan possupaistia, nam! Mietin kuumeisesti, mitä tekisin sen kaveriksi, ja päädyin lopulta bataattimuusiin. En ole koskaan aiemmin tehnyt sitä ja erilaisia (toinen toistaan monimutkaisempia) reseptejä löytyi niin paljon, että lopulta päätin ottaa varman päälle ja tehdä sitä jotakuinkin samalla tavalla kuin tavallista perunamuusia, kas näin:

Bataattimuusi

bataatteja
suolaa
voita
maitoa

Kuori ja kuutioi bataatit ja keitä ne kypsiksi. Mausta suolalla jo keittovaiheessa (mutta älä ylisuolaa, ettet peitä bataatin makeutta)!


Kaada keitinvesi pois ja muussaa bataatit sähkövatkaimella (tai perunasurvimella). Lisää nokare voita ja vähän lämmintä maitoa, kunnes koostumus on sopiva.



Ja hyväähän siitä tuli! Bataatti on aivan tajuttoman maukasta ja esimerkiksi kaneli sopii sen mausteeksi todella hyvin. Kerran tein Amarillon menusta inspiroituneena friteerattuja bataattilohkoja ja chipotlemajoneesia, taivaallista!

Taas venähti tämä postauksen väsääminen näin myöhälle, hups...!
Hyvää yötä! ♥

maanantai 29. lokakuuta 2012

Viikonloppu kuvina, pt. 3

No enhän mä nyt muistanut ottaa hirveästi kuvia viime viikonloppuna, MUTTA leivoin porukoilleni sitä ihanaa aura-broileripiirakkaa ja nyt voin korjata virheeni ja tarjota siitä vähän kuvamateriaalia! Tästä lähtee:

Mmm... ♥

Nakkikeittoa ja vähän juustoa päälle!
Äiteen ihanaa pestopastaa, jonka reseptin aion varmasti
jakaa teille jonain päivänä!
Ja lopuksi Lidlin sipulisipsit, koska ne vaan on hyviä.
Aivan mahtava rentoutumisviikonloppu, kun sai nauttia ensilumestakin kotikotona! Täydellistä. :-) Hassua muuten, kuinka tuo lumi saa heti sellaisen joulufiiliksen kytemään rinnassa, vaikka onkin vasta lokakuu. On varmaan pakko käydä ostamassa talven ensimmäiset glögit ja ehkä leipoa joulutorttujakin jossain vaiheessa...

Hyvää yötä! ♥

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Lemppari jo pienestä pitäen

Tänään se sitten iski, nimittäin NÄLKÄ. Eikä mikään "syönpä tuosta viipaleen leipää ja vähän muroja" -nälkä, vaan tämän tason nääntymys vaati jo jotain aivan erityistä lemppariruokaa! Mietin hetken, mikä voisi olla tuo pelastuksen resepti, kunnes koin valaistuksen: pasta-papukeitto. Söin sitä ensimmäistä kertaa joskus pienenä kaverini luona ja myöhemmin löysin (kohtalonomaisesti) samaisen keiton reseptin kotoa Valion Aloittelevan amorin keittokirjasta. En tiedä mikä tuosta ruuasta tekee niin erityisen hyvää, mutta jo silloin kranttuna lapsena se pääsi ihan heittämällä mun lempiruokieni listalle.

Jouduin käppäilemään pari kilometriä ylimääräistä, koska lähikaupastamme ei löytynyt tomaattimehua, mutta hätä oli suuri, eikä suunnitelmia voinut enää tässä vaiheessa muuttaa, vaikka nälkäkuolema kolkuttelikin jo ovella! Tämä ei nyt välttämättä mene ihan alkuperäisen reseptin mukaan, koska en itse tuota Valion keittokirjaa omista, mutta:

Pasta-papukeitto

(~4 hengelle?)


öljyä
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
mustapippuria
1 l vettä
2 liemikuutiota
6 dl pastaa (käytin jälleen täysjyvää)
3-5 dl tomaattimehua (kaadoin sitä sekaan summanmutikassa)
1 tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa

Lorauta kattilan pohjalle öljyä ja kuullota sipulit siinä. Lisää mustapippuri ja murskatut valkosipulinkynnet.


Kaada sekaan vesi ja lisää liemikuutiot, anna kiehua noin 5 minuuttia. Lisää sitten pasta ja anna kiehua vielä 10-15 minuuttia. Kaada lopuksi sekaan tomaattimehu ja pavut kastikkeineen ja kuumenna kiehuvaksi.


Niiin hyvää! Tämän keiton lisukkeeksi sopii tosi
kivasti myös ranskankerma. :-)
On ollut ihanan vapauttavaa viettää kuumeetonta päivää ja nauttia hyvästä ruuasta (saatoin syömishimoissani ostaa kaupasta myös pussin Estrellan Salt & Vinegar -sipsejä, hups...). Huomenna lähdemme avokin kanssa mun perhettäni häiriköimään koko loppuviikoksi, eli teen varmaan sunnuntaina tai maanantaina taas jonkinlaisen kuvapostauksen siitä reissusta.

Kuulemiin! ♥

tiistai 23. lokakuuta 2012

Edelleen vuoteenomana (paitsi että koneen ääressä?)

Kuumeilu ja kurkkutuska jatkuu, eli ruoka ei vieläkään tahdo maistua. Pakastimesta löytyneen mansikkatuutin ei tosin tarvinnut jäädä odottelemaan mun tervehtymistäni, köh...



Hyvää yötä, toivottavasti teidän ei tarvitse potea syysflunssaa!

maanantai 22. lokakuuta 2012

Sämpyläresepti numero 2

Päätin sitten näin syysloman kunniaksi sairastua, jes! Kurkkuun sattuu, pää on raskas, korvissa humisee ja kuumekin alkaa vissiin vähitellen nousta. Ruoka ei ole siis hirveästi maistunut, mutta päivällä rupesin kaipaamaan lohtuherkkua ja päätin tehdä kaurahiutalesämpylöitä, joita opin leipomaan kansanopiston kokkikoulussa ja joihin rakastuin ensihaukkauksella. ♥ Mielessä kyllä kävi, ettei välttämättä ole mitenkään maailman fiksuinta leipoa kipeänä, mutta... Ihan on avokin oma syy, jos syö mun pöpösämppäreitä!

Kaurahiutalesämpylät

½ l vettä tai maitoa
50 g tuorehiivaa (tai 1 pss (~12 g) kuivahiivaa)
5 dl kaurahiutaleita
½ rkl suolaa
½ dl siirappia
n. 7 dl vehnäjauhoja
½ dl öljyä (tai 50 g sulaa rasvaa)


Lämmitä neste kädenlämpöiseksi (tai kuivahiivaa käytettäessä vähän lämpimämmäksi) ja liuota siihen hiiva. Kaada sekaan kaurahiutaleet ja jätä kulho peitettynä lämpimään paikkaan, kuten lämpimään vesialtaaseen, noin 20 minuutiksi, tai kunnes seos kuplii.

Lisää muut ainekset ja alusta pehmeäksi taikinaksi. VINKKI: Lisää ensin öljy ja vasta sitten samalla mittakupilla siirappi, näin siirappi ei takerru! Jaa taikina haluamasi kokoisiksi paloiksi ja pyörittele sämpylöiksi (ei kannata liikaa murehtia niiden ulkomuotoa). Anna kohota peitettyinä.



Paista 225 asteessa 10-12 minuuttia, tai kunnes sämpylät näyttävät silmämääräisesti hyviltä. Vähän taikinainen sisus on herkkua!



Ja näiden ei sitten muuten anneta jäähtyä, vaan ne nautitaan tulikuumina niin, että näpit ja suu palaa!

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kanalootaa

Kuten otsikko kertookin, tänään meillä syötiin broilerilaatikkoa! Siitä on olemassa valtava määrä eri versioita ja se on muutenkin sellainen "ei soo niin nuukaa" -ruoka, joten jos kokeilette tätä, niin tehkää ihmeessä omia muutoksia ja lisäyksiä reseptiin!

Broilerilaatikko

350 g hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita
1 pss (500 g) peruna-sipulisekoitusta
1 paprika
2 tomaattia
3-4 dl ruokakermaa (laitoin 1 purkillisen Mustapekka-ruokakermaa ja sitten tavallisen ruokakerman jämät :-P)
175 g mozzarellaraastetta
mustapippuria
paprikajauhetta

Paista kanat pannulla ja mausta pippurilla ja paprikajauheella. Pilko paprika kuutioiksi ja viipaloi tomaatit. Kaada voideltuun uunivuokaan peruna-sipulisekoitus, paprikakuutiot ja kanat ja sekoittele tasaiseksi. Ripottele halutessasi päälle vielä mustapippuria ja paprikajauhetta ja kaada sitten sekaan ruokakerma. 

HUOM! Voit maustaa vähän ronskimmalla kädellä, jos et käytä maustettua ruokakermaa!



Asettele päälle tomaattiviipaleet ja lopuksi mozzarellaraaste. Paista 200 asteessa reilu tunti, tai kunnes perunat ovat kypsiä. Voit peittää vuoan foliolla, jos et halua pinnan tummuvan liikaa.





Mmm... ♥ Tuota voi sitten kivasti närpsiä jääkaapista iltapalaksi!

lauantai 20. lokakuuta 2012

Mustaherukkapiirakka + Food Bar & Kitchen

Saimme tänään lyhyehköllä varoitusajalla kahvitteluvieraita, joten leivoin niin sanotun paniikkipiirakan. Noudatin siis omenapiirakan reseptiä, korvasin vain omenat mustaherukoilla (ja jätin kanelin pois). Avokki joutui pyöräilemään tuhatta ja sataa kauppaan hakemaan kananmunia sillä aikaa kun mä tein taikinan muilta osin valmiiksi. Yhden munan onnistuin rikkomaan pöydälle, mutta jo toinen osui kulhoon! Taikina vuokaan, jäisiä mustaherukoita + muruseosta päälle ja äkkiä uuniin. Parfait!


Illemmalla päätimme käydä ulkona syömässä, kun se vuosipäivän juhliminen vähän jäi silloin viime viikolla, ja tulipa siinä samalla reissulla löydettyä kadulta puhelin ja palautettua se muutaman puhelun sekä pienen odottelun jälkeen omistajalleen (joka sattui olemaan juuri samassa ravintolassa kuin me, älytöntä!?). Päivän hyvän työn jälkeen oli mukavaa vetää nassuun Foodin namiruokaa!

Puolikas paahtopaistitoast. Olin ehtinyt popsia hyvän määrän
annoksestani, ennen kuin äkkäsin ottaa kuvan. :-D Alkupalaksi
otettu kanakori oli jo long gone tässä vaiheessa!
Jälkkäriksi suklaakakkua, kuinkas muutenkaan!
Tuolla Foodissa on se mahtava etu, että minkä tahansa annoksen voi ottaa puolikkaana. Mä tulin ainakin tuosta puolikkaasta toastista niin täyteen, etten uskalla edes haaveilla kokonaisen annoksen syömisestä! Muutenkin tuo on hyvin kohtuuhintainen ravintola ja sopii tällaisille opiskelijanketkuille oikein mainiosti.

Ja sit vaan pyjamanhousut jalkaan ja röhnöttämään. Rentoa loppuiltaa kaikille!

perjantai 19. lokakuuta 2012

Sitsit + Uuniperunoita!

Eilen ei ehtinyt pahemmin ottaa rennosti, kun piti käydä luennolla ja kaupassa ja pukea kasarivetimet päälle ja kerätä kaverit kasaan (ja aloitella) ja lähteä sitsaamaan! Ilta oli älyttömän hauska ja venyi aamuyön puolelle, mikä on kyllä kostautunut tänään hirveänä väsymyksenä... Mutta siis todella mahtava kokemus, legendaarisia muistoja jäi käteen vino pino. Toivottavasti pääsen pian uudestaan sitsaamaan!

Terveellisiä aloittelueväitä!
Laatulageria. :-D
Sitseillä saimme ruuaksi chili con carnea, salaattia ja patonkia.
Tänään tuli tosiaan nukuttua melko myöhään ja muutenkin koko päivän on ollut sellainen vähän, öh, verkkainen meininki, mutta iltapäivällä sain potkaistua itseeni sen verran energiaa, että tein uuniperunoita ja "kinkkumössöä" (kuten sen joskus lapsena sisarusteni kanssa nimesin). Nyt on taas masu täynnä!

Uuniperunat

Rosamundia tai muita jauhoisia perunoita
öljyä
perunakuorrutetta (itse käytin 1 pussillisen 10 perunan maustamiseen)

Pese perunat, mutta älä kuori. Halkaise puoliksi ja pane puolikkaat joko kulhoon tai pussiin. Kaada sekaan öljy ja perunakuorrute ja sekoittele/kääntele hyvin.

Perunakuorrutetta saa montaa eri makua.

Nostele maustetut perunat uunipellille. Paista 200 asteessa 35-40 minuuttia.

Ennen uuniin menemistä.

Kinkkumössö

1 prk (150 g) crème fraîchea
kinkkusuikaleita

Pilko kinkkusuikaleet pieneksi ja sekoita sellaisenaan crème fraîchen joukkoon.
TAI
Soseuta kinkkusuikaleet ja crème fraîche sauvasekoittimella, mutta älä tee seoksesta liian litkua!




Erittäin hyvä vaihtoehto perinteiselle darrapizzalle, kokeilkaa ihmeessä. ;-)

Nyt täytyy mennä rämpyttämään GH-kitaraa, toodles! ♥

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Juustoinen piirakka + Kebab House

TUNNUSTUS: Mulla ei ole kuvaa siitä valmiista piirakasta! Otin muutaman kuvan leivonnan eri vaiheista, mutta taisi siinä sitten viini vähän maistua piirakan ollessa uunissa ja niinpä se kuvaaminen pääsi unohtumaan. Harmittaa ihan vietävästi, mutta onneksi piirakka oli kuitenkin syntisen hyvää ja kämppäkin säilyi ehjänä!

Aura-broileripiirakka

Pohja

2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl kaurahiutaleita
75 g voita/margariinia
½ dl maitoa
(voita/margariinia vuoan voiteluun)

Täyte

250 g maustamattomia broilerin fileesuikaleita
150 g auramurua
150 g Punaleima-emmentalraastetta
1 prk (120 g) smetanaa
3 kananmunaa
1 prk (2,5 dl) ruokakermaa
suolaa
pippuria

Sekoita pohjan ainekset tasaiseksi taikinaksi ja laita jääkaappiin jäähtymään noin puoleksi tunniksi. Paista kanat pannulla, mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita kulhossa yhteen kananmunat, smetana ja ruokakerma (pienet kokkareet eivät haittaa).

Ruokakermaseos.
Painele jäähtynyt taikina voideltuun piirakkavuokaan. Lisää kerroksittain kanat, auramuru ja emmentalraaste.

Naureskeltiin VÄHÄN tuolle juuston määrälle...!
Kaada sitten ruokakermaseos tasaisesti muiden täytteiden päälle. Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia.

En saanut sitä litkua pienessä kulhossa ihan tasaiseksi ja tuo
raejuustolta näyttävä juttu on siis smetanaa, mutta kyllä se
sitten uunissa suli oikein nätiksi ja tasaiseksi, oikeasti!
Vaikkei sitä näiden kuvien perusteella ehkä uskoisikaan, niin tuo on ehdottomasti yksi parhaista maistamistani suolaisista piirakoista! Se katosi illanistujaisissa hyvin äkkiä parempiin suihin, muruakaan ei jäänyt. Kiitos ihanaiselle K:lle tästä reseptistä, hyvitän tämän sulle joskus!

Tänään eksyimme Kebab Houseen ja kyllä, sieltä saa edelleen ihan yhtä käsittämättömän kokoisia pizzoja... Otin Tex Mex -pizzan puoliksi avokin kanssa, enkä siltikään jaksanut kaikkea! Kebab Housessa on todella mahtava hinta-laatusuhde; tuokin pizza maksoi alle kymmenen euroa ja yksi ihminen saa siitä helposti ainakin kahden päivän ruuan (jämät saa siis tietysti ottaa mukaan). Lisäksi siellä on hyvä salaattipöytä, mukavia asiakaspalvelijoita ja viihtyisät tilat. Eli saa ainakin multa pelkkää plussaa!

Tex Mex -pizza, päällä tacomajoneesia.
Huomenna menen elämäni ensimmäisille sitseille, jännittää ihan kiitettävästi... Saas nähdä, millaiset ruoka- ja juomatarjoilut siellä on! Ja kuinka paljon saan rangaistuksia...

Hyvää keskiviikkoillan jatkoa!

EDIT//Kuvia valmiista piirakasta täällä, jee!

maanantai 15. lokakuuta 2012

Viikonloppu kuvina, pt. 2

Pahoitteluni tästä muutaman päivän tauosta blogin puolella! Olin viikonlopun anoppilassa ja ohjelmaa riitti niin paljon, ettei bloggaamiselle oikein jäänyt aikaa. Nyt kuitenkin paikkailen tilannetta kunnon kuvapläjäyksellä, olkaatten hyvät:

Tein perjantaiaamuna munakokkelia: 5 munaa, 5 rkl vettä, valkosipulia,
suolaa ja pippuria. Sopii erityisesti fuksiaisista toipuvalle kumppanille!
Nälkä iski kesken menomatkan. Meitä oli siis neljä,
siksi noin monta pöytänumeroa. :-P
Ja tästä eteenpäin kaikki ruuat ovatkin sitten anoppilan herkkuja! ↓

Makaronilaatikkoa, porkkanaraastetta, raejuustoa,
kurkkusalaattia ja mustaherukkahyytelöä.
Lankomiehen synttärikakku (päällä Domino-murskaa!).
Kuolatkaa vain kaikessa rauhassa...!
Lauantai-iltana tietysti vähän viiniä...
...ja sunnuntaina tortilloja!


Sunnuntai-illan kruunasi sauna, bisse ja sipsit!
Ja sitten vielä tänään ennen lähtöä saimme pastaa
lohi-katkarapukastikkeella, mmm... ♥
Voitte vain arvailla, millainen pinkeä ilmapallo mun mahani on jälleen kerran...! Suurkiitos anopille kaikista ihanista tarjoiluista! :-)

Huomenna olisi luvassa pienet illanistujaiset, joihin aion kaverini kanssa leipoa viemisiksi jonkinlaisen suolaisen piirakan. Jotenkin musta tuntuu, että tässä on taas katastrofin ainekset ilmassa, mutta katsotaan... Kun nyt ei vain poltettaisi koko kämppää maan tasalle.

Öitä & kuulemiin!