maanantai 15. huhtikuuta 2013

Viikonloppu kuvina, pt. 7

Vakkarilukijat tietävät jo, miten tämä homma toimii, joten eiköhän käydä suoraan asiaan!

Torstaina äiti teki "kinkkupagetsia", eli kinkkuspagettia,
eli hiilenmyyjän spagettia, eli pasta carbonaraa kinkulla!
Jälkkäriksi pikkusisko oli taikonut iiihanaa tiramisua.
Perjantaina söimme kasvissosekeittoa erilaisilla krutongeilla
ja crème fraîchella. Tästä keitosta löytyi bataattia, porkkanaa,
sipulia, parsakaalia, vähän perunaa ja maustettua tuorejuustoa.
Valkosuklaamoussea mansikkahillolla. Teen
tästä erillisen postauksen lähipäivinä!

Lauantaina kävimme vähän shoppailemassa pikkusiskon ja
äiskän kanssa ja joimme kahvit (+ kaakaon) Cittarin kahviossa.
Rankan kaupoilla säntäilyn jälkeen pizza maistui mainiosti.
Päälle valkosipulimajoneesia!
Illalla katselimme vielä leffaa (rentouttavan saunan jälkeen)
ja herkuttelimme sipseillä, vaikka vatsat olivat aivan
pullollaan, koska lauantaisin kuuluu tehdä niin!
Cittarista sai tällaista ihanaa oliiviöljyleipää,
jossa oli mm. tomaattia seassa. Nam!
Sunnuntaina tein ruuaksi uunimakkaraa tällä tutulla reseptillä.
Äiti valmisti muusin, koska äiti on siinä paras. ;-)
Lisäksi äiti muisti, että mä olin jo kauan halunnut maistaa
jonkinlaista pavlovaa, ja väsäsi sellaisen multa salaa! ♥
Kermatäytteessä oli valkosuklaa-limerahkaa, päällä mangoa.
Ja jotta meistä kellään ei varmasti tulisi nälkä seuraavaan viikkoon,
loihti äiti vielä jostain oikein muhkeita vohveleita iltapalaksi!
Ja jälleen kerran herkkusuu kiittää! En tehnyt vielä tästä reissusta sitä videopostausta, koska kameramieheni Mikko vietti viikonloppua omilla porukoillaan, mutta ehkä sitten ensi kerralla?

Aloitin nyt muuten pienen projektin, joka näyttää tällä hetkellä tältä:

Kristiinankaupungin Rabatosta ostettu puinen laatikko,
jonka sisäpintaan (kultainen) iskä veti muovit.
Tadaa!
Mitähän sieltä voisi kasvaa (jos kasvaa)...? Arvauksia? ;-)

Hyvää yötä! ♥

2 kommenttia:

  1. Minäpäs tiedän mitä tuolla kasvaa ;) Ja aivan ihania herkkuja ootte taas loihtinu siellä, omnomnom!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, sikälimikäli sieltä nyt vielä joskus jotain tupsahtaa esiin! ;-D Mun taidoillani ja kuihduttavalla kosketuksellani täällä ei päästä nautiskelemaan muusta kuin mullasta ja siemenistä. :''D

      Poista

Kysymykset, parannusehdotukset ja kaikenlaiset kommentit ovat aina tervetulleita! :-)